Rintamamiestalosta yksikerroksiseen hirsitaloon

Tässä vähän pohdintoja aiheesta: Miksi päädyimme yksikerroksiseen taloon? Yksikertainen ja lyhyt vastaus on: IKÄ. Totuutta on katsottava silmiin ja myönnettävä että emmehän me tästä ainakaan enää nuorennuta. Vaikka tavallaan nuoria vielä olemmekin kun kolmen kympin molemmilla puolilla ollaan. Ajatuksemme kuitenkin kiinsi kauas tulevaisuuteen ja siihen, että loppuelämän kotiahan tässä ollaan rakentamassa ja vanheneminen kuuluu osana tulevaisuutta haluttiin sitä tai ei. Miksi ei sitten helpottaisi tulevaisuuden taakkaa tämän hetken ratkaisuilla.

Aiemmin 1 ½ kerroksisessa rintamamiestalossa asuneena huomasimme myös, että harvemmin siellä yläkerrassa tuli oleskeltua. Makuuhuone oli siellä joten yöt toki vietimme siellä, mutta toinen huone jäi vähän käyttämättömäksi varsinkin kun meillä ei ole lapsia.

Sitten kun tulee ikää lisää niin ei sinne yläkertaan vain niin mennäkkään. Helposti se makuuhuonekin sieltä vain olisi alakertaan iän myötä siirtynyt. Sitten olisi yläkerta ollut käyttämättömänä. Nyt kuitenkin kun ollaan tulevaisuudessa vain yhdessä kerroksessa ei ole sitäkään murhetta enää. Eläminen tapahtuu yhdessä kerroksessa ja siivouskin sujuu kätevämmin. Ei ole imurin ja muiden siivousvälineiden kuljetusta yläkertaan. Myös raput vaatii oman puhtaanapidon sekä aika usein niissä vain villakoiratkin viihtyivät.

Rintamamiestalossa oli toki tilavat yläkerran komerot. Ne olivat pullollaan tavaraa jota "ehkä" vielä joskus saatoimme tarvita. Harvoin kuitenkaan löysin heti sieltä mitään mitä lähdin etsimään. Tämä toki oli suurelta osin omaa viitsimättömyyttään järjestää niille omat selkeät hyllyt tai heittää tarpeeton tavara pois tarpeellisen tieltä. Meillä nämä tilavat komerot muuntuivat ajan myötä maailman toiseksi Bermudan kolmioksi.

Nyt siis kun on hieman elämää nähnyt ja oppia ottanut ensimmäisestä talosta niin näistä viisastuneena on hyvä tehdä parempia ratkaisuja. Uusi koti tulee yhteen tasoon ja komeroita ei ole varmaan puoliakaan edelliseen verrattaen. Mihin sitä tavaraa ihminen oikein edes niin paljon tarvitsee? Jonkin verran olen jo heittänyt tavaraa pois, mutta vielä saisi viedä kierrätykseen tai suoraa kaatopaikalle.

Onhan tämä yksikerroksisen valinta myös edullisempi vaihtoehto. Meille kahdelle kun riittää tämä tila yhdessä kerroksessa niin miksi rakentaa turhaa lisätilaa ja maksaa siitä tekohetkellä enemmän sekä lämmityskustannuksissa tulevaisuudessa. Lisäksi yläkerran ikkunoiden sekä korjaustöiden kannalta yksikerroksinen on parempi valinta.

Tälläisiä pohdintoja yksikerroksisen talon valinnasta.

- - EDIT - -

Eli lisäilen tähän väliin näin jälikäteen kadoksissa olleet kuvat pohjan alkukaivuutöistä.









                                                         Terveisin Marjut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hirsitalon maalaaminen

Hirsitaloon ikkunat

Hirsiseinien maalaus sisältä